Uusi vuosi ja kujeista ei hajuakaan

Nyt pahoittelen.
Kävi niin ihmeellinen sattumus, että Konttorihaaskan valtasi joulumieli ja näin ollen verbaalinen yökkääminen oli hetken aikaa pannassa.  Joulumieleen saattoivat vaikuttaa kovasti työnantajan yllättäen tarjoamat jonkinmoiset tulospalkkiot ja muut Joulun ajan lahjukset! Voi kyllä! Ylimääräistä vapaata vielä hippasen siihen Joulun alle, niin maailmahan oli hetken yhtä enkelikuoron laulua.
No mutta, kyllähän te sen jo arvasitte. Nyt taas vituttaa.
Käsi kipeä, pää kipeä, maha kipeä, jalka kipeä, oksettaa, paha mieli.. Vitun motivaatiosairaslomalaiset! Toivoisin ennen kaikkea naamojenne kipeytymistä.  Ilomielin voitte maksaa sossusta tukea verovaroillani, jos se tarkoittaa sitä että nämä saamattomat mulkut pysyvät poissa duunipaikaltani. Pthyi!
Siinähän tämä kulkee puuhastellessa ja jännittäessä mitä ensi kuussa tapahtuu. Luvassa saattaa olla uusia haasteita, ehkäpä perinteitä kunnioittaen mahdottomia sellaisia.

Vitutuskäyrä viistää ylärajaa

Tämä viikko on nähtävästi lyhyt, mutta sitäkin tehokkaammin ohimosuonia pullistava.
Tänään istuessani työvuoren keskellä käsitin, että en mitenkään päin saa tehtyä kaikkia minulle osoitettuja töitä aikataulussa, vaikka olisin kahdenksankätinen jumalhahmo. Voisin myös sanoa, että jos joskus vielä tehdessäni hädissäni jonkinlaista priorisointia ajatukseni katkeaa sen takia että vuokrafirman uusin lahja maailmalle kärttää minulta ohjetta copy-paste -toimintojen suorittamiseen, en ehkä pysty olla tarttumatta pillistä kiinni. Enkä varmaan edes halua.
Kirjottaisin lisääkin, mutta minulla on kiire kaataa itselleni lasi punkkua ja mennä tuijottamaan tyhjyyteen. Ehkä huomenna vitutukseni pukeutuu jo sanojen viittaan. Tai jotain sellaista.

Varallisuustason vaivainen nosto

Kauan odotettu päivä koitti ja uusi johtaja ilmoitti, että satanen lisää livahtaa Konttorihaaskankin palkkapussiin ensi vuoden puolelta alkaen. Hienoa! Paitsi muutama asia. Nimittäin se, että se satanen  on varmasti liian vähän, jos seuraavaa nostoa saadaan taas odotella useita vuosia. Ja sitten toki myös se, että tämän kuuluisan armollisen lisäsatasen piti alkaa juosta jo viime kesäkuusta, vaan eipä näkynyt, eikä myöskään selitystä kuulunut. Itsepäinen kun olen, päätin etten satasen perään ruikuta. Ei sillä, etteikö sille olisi tarvetta. Mutta kun vitutti niin kovasti, että olisi pitänyt mennä rukoilemaan sitä  rahaa, jonka minä aivan takuuvarmasti ansaitsen. Tein sitten vähän lisätöitä muualla ja tilasin parit matkat palmun alle kostoksi, kjäh!

Haaskalintu nousee tuhkasta

Pahoittelut, toisen tuskastuneesta valituksesta nauttivat ystäväiseni. Kiire kun oli viime viikon keskivaiheella niin helvetillinen, etten ehtinyt tiedottaa teille olevani loppuviikosta hetkellisesti estynyt oksentamasta tuntojani tänne. Kirvelevin silmin dataamisen sijaan vietin onnen aikoja muutaman vapaapäivän verran muissa maisemissa. Miesseuraa, maisemia, hyvää ruokaa ja punaviiniä. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja tosi kiva vielä nopeammin. Back in business!
Tänään työpäivä vilahti vielä jotenkin ohituskaistaa, sillä koko osastoni ihmiset kävivät läpi jotain viikonlopun tuloksena syntyneitä henkilökohtaisia, suklaata ja juoruilua vaativia kriisejä ja meiliboksi näytti olevan yhtä mustaa mattoa, jota hieman hajamielisesti yritin kahlata läpi etenemissuunnitelmaa kehitellen. Ehkä huomenna sitten sorvi laulaa. Valitettavasti vain kuvaannollisesti, sillä oikealla tekemisestähän saa massia kohtalaisesti.
Lomalla päähäni muuten napsahti ajatus, että ylityönteko taitaa loppua. Miksi ihmeessä minä olen siellä 12h vuorokaudessa? Minullahan on mukavampaa muualla.
Hmm. Koitan kuumeisesti miettiä mikä on se syy miksi olen niin toiminut. Jospa se syy onkin vain lomalla unohtunut. Kaikki muut  asiat ainakin olivat. Ihanaa.

Maanantaimöllötystä

Maanantai oli taas niin harmaata perushuttua, että se soljui normaaliin tyyliinsä yli kymmentuntisenakin siedettävästi. Päivän kulkua siivittivät mukavasti melko huikeat tarinat missaamistani pikkujoulukarkeloista. Tarjolla oli klassiseen tyyliin ollut silmitöntä känniä, musta silmä, julkista alastomuutta, huonoa karaokea, uskottomuutta ja oksennusta. Hienosti meni siis.
Huomenna onkin sitten luvassa jokaisen viikon ehdottomasti persein päivä, tiistai. Silloin kaikki ovat heränneet viikonlopun jälkeisestä koomasta, ovat hieman kärttyisiä ja syytävät sormet näppäimistöllä polkaten meiliä ja kasvattavat luuria ohimoon kiinni. Tämän perusherkun lisäksi luvassa on uuden työntekijän opastusta. Toivon kyseisen korkeakoulutetun jo kerranneen kotona sen verran, että esimerkiksi kansiorakenteen omaksuminen tai sähköpostin lähetys onnistuisi ilman sen suurempaa ähkimistä ja helvetinmoista räpellystä, niin voitaisi tässä pikkuhiljaa jo katsoa ihan niitä töitäkin. Ei se koulutus kuitenkaan hukkaan ole mennyt. Tarjoutui tekemään mindmapin. Harmi vaan, ettei keksinyt mitään siihen kirjoitettavaksi, kun ei lainkaan käsittänyt mitä me yritämme tehdä.
Jos jotain hyvää, niin pitkästä aikaa tunnen itseni melkoiseksi monitaituriksi,

Sunnuntai, tuo viheliäinen mukavapaa

Sunnuntai on vain maanantain aatto. Sunnuntaisin ei voi näköjään mitenkään olla tuumailematta huomenna pöydällä odottavaa läjää aivojumppaa, vaikka miten yrittäisi vain olla horisontaalisessa asennossa sohvalla ja juoda samalla vaikeasti kahvia. Tämä ahdistava muistikuva ajoi minut heti aamusta tuumailemaan uusia uravaihtoehtoja. Tällä hetkellä, kun jo ennestään pienet sosiaaliset voimavarani tuntuvat vielä normaaliakin pienemmiltä, pohdin vakaasti jonkinlaista metsäkoneen kuljettajan pestiä. Saisi ainakin olla rauhassa. Mutta toisaalta siinä luultavasti vaaditaan jotain pitkäkestoista tarkkaavaisuutta, ei voi vaan laittaa iPodia huutamaan ja alkaa heitellä puunrunkoja?  Ei taida siitäkään olla pakotieksi.

Kaikki ei vaan osaa

Tuppaa olemaan kuuppa hieman puutunut näihin kuvioihin, missä sinänsä mielekästä siistiä sisätyötä tehdään hampurilaisenpaistajan palkalla. Suurimmaksi osaksi tämän seikan johdosta olemme ystävän kanssa jo vuosia, ihan selvinpäinkin, pohtineet kuumeisesti bisnesideioita, jotka kiidättäisivät meidät kohti parempaa arkea. On aika musertavaa huomata ideoiden kaatuvan yleensä aina samaan asiaan - siihen, että me emme vaan osaa noin oikeastaan mitään. Toki me nyt työmme osaaamme tehdä, oikein hyvinkin. Se ei vaan ole ihan sama asia, että osaa näppäillä oman talon järjestelmää ja vähän pyöritellä Microsoft Officen valikoimaa, kuin esimerkiksi se, että osaisi leikata tukkaa tai asentaa paskaputket taloon. Tämä asia on iskeytynyt tajuntaani nyt jotenkin erityisen vahvasti ja aiheuttanut jonkin sortin paniikkireaktion, kenties osana selvästi orastavaa kolmenkympin kriisiäni. Nyt trendikkäämpi ihminen downshiftaisi ja menisi kasvattamaan lampaita landelle. Mutta kun minä en halua sitäkään. Minä sen sijaan haluan rahaa, mutta en osaa tehdä mitään, mistä sitä kohtuullisesti saisi. Jonkin sortin ongelma. Nyt minä etsin itsestäni sen kyvyn, eikös kaikilla ole pakko olla joku? Onhan?